
LIVE-WEBINAARI 11.12.2026 KLO 9-10
Markkina muuttuu ennen kuin luvut muuttuvat
Asiakkaiden tarpeet, ostokäyttäytyminen, kilpailutilanne ja teknologia muuttuvat jatkuvasti. Ensimmäiset merkit muutoksesta eivät kuitenkaan yleensä näy johtoryhmän raportissa.
Ne näkyvät asiakkaissa.
Asiakkaat alkavat kysyä eri asioita. Ostopäätökset hidastuvat. Vanhat argumentit eivät enää resonoi. Uusia kilpailijoita nousee keskusteluihin. Ostokriteerit muuttuvat. Konversioissa alkaa tapahtua jotain.
Vasta myöhemmin muutos näkyy pipelinessa, ennusteessa ja lopulta liikevaihdossa.
Kaupallisen johtamisen yksi tärkeimmistä kysymyksistä on: kuinka nopeasti organisaationne pystyy muuttamaan asiakas- ja markkinahavainnon päätökseksi, ja päätöksen uudeksi tekemiseksi?
Monessa yrityksessä tietoa kyllä syntyy. Haaste on, että se jää hajalleen yksittäisiin asiakaskeskusteluihin, myynnin muistiinpanoihin, markkinoinnin dataan tai eri tiimien omiin näkemyksiin.
Ja vaikka muutos tunnistettaisiin, se ei vielä tarkoita, että organisaation toiminta muuttuu.
Tieto ei muuta mitään ennen päätöstä. Eikä organisaatio ole oppinut ennen kuin jokin tekemisessä muuttuu.
Tässä webinaarissa pureudumme kaupallisen organisaation oppimisnopeuteen.
Oppimisnopeudella emme tarkoita koulutusten määrää, vaan aikaa havainnosta muuttuneeseen tekemiseen.
Miten nopeasti yritys näkee, että asiakkaissa tai markkinassa on tapahtunut jotain olennaista? Miten havainnoista muodostetaan yhteinen tilannekuva? Miten päätetään, mihin reagoidaan ja mihin ei? Ja kuinka nopeasti päätös näkyy myynnin, markkinoinnin, asiakkuuksien ja muun organisaation käytännön tekemisessä?
Näe. Valitse. Toimi. Opi.
Tämä rytmi haastaa perinteisen johtamisen kysymyksen “Olemmeko pysyneet suunnitelmassa?” rinnalle toisen, muuttuvassa markkinassa kriittisen kysymyksen: “Pitääkö suunnitelma edelleen paikkansa?”
Webinaari on sinulle, jos...
Johdat yritystä, liiketoimintaa tai kaupallista kokonaisuutta ja haluat vahvistaa organisaation kykyä reagoida asiakkaiden ja markkinan muutoksiin nopeammin.
Webinaari on erityisen ajankohtainen, jos organisaatiossanne on paljon dataa ja asiakasymmärrystä, mutta yhteisen kaupallisen tilannekuvan muodostaminen on vaikeaa – tai jos päätökset eivät muutu riittävän nopeasti yhteiseksi tekemiseksi.
Se on myös sinulle, jos haluat saada myynnin, markkinoinnin, asiakkuudet ja muun organisaation toimimaan vahvemmin yhteisten kaupallisten valintojen ympärillä.
Webinaarissa saat vastauksia mm. näihin kysymyksiin:
🟠 Miksi markkina muuttuu usein ennen kuin muutos näkyy johdon luvuissa?
🟠 Mistä muutoksen ensimmäiset signaalit pitäisi pystyä tunnistamaan?
🟠 Miten asiakas- ja markkinahavainnoista muodostetaan yhteinen kaupallinen tilannekuva?
🟠 Miten tieto muutetaan valinnoiksi ja päätökset muuttuneeksi tekemiseksi?
🟠 Miksi myynti, markkinointi ja asiakkuudet voivat kukin onnistua omissa tavoitteissaan, vaikka kaupallinen kokonaisuus ei onnistu?
🟠 Miten organisaation oppimisnopeutta voidaan käytännössä johtaa?
Nopein oppija ei ole organisaatio, joka kerää eniten tietoa, vaan organisaatio, joka tunnistaa olennaisen muutoksen, tekee sen perusteella parempia valintoja ja pystyy muuttamaan toimintaansa kilpailijoitaan nopeammin.
Kaupallisessa johtamisessa kysymys ei siis ole vain siitä, mitä tiedämme, vaan ennen kaikkea: mitä olemme sen vuoksi muuttaneet – ja kuinka nopeasti?
Ilmoittaudu oppimaan webinaariin!
Puhujat:

🎤 Jenni Jokiperä
Myynnin ja kaupallisen johdon valmentaja,
kasvustrategi ja CCO as a Service
Network & Growth

🎤 Oona Kankkunen
CEO, myyntistrategi-
ja valmentaja, kaupallinen konsultti
Network & Growth
Ilmoittaudu mukaan webinaariin ja kutsu myös kollegasi mukaan!
Ilmoittautumalla webinaariin tulet myös kuukausittaisen Kasvukirjeemme tilaajaksi.
Voit peruuttaa tilauksen milloin vain.
Me emme spämmää.